Omakylä Vuolenkoski Oy

Omakylä Vuolenkoski Oy on kyläläisten omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka osakkaina on 138 kyläläistä , kylän vapaa-ajanasukasta tai kylän yritystä. Yhtiön omat sivut osoitteessa http://www.omakylävuolenkoski.fi/

Yhtiö on perustettu syksyllä 2008.

Yrityksen toiminta-ajatuksena on, että se organisoi ja tuottaa kehittämis-, koulutus-, kiinteistönjalostus-, markkinointi- ja neuvontapalveluja kylän yrittäjille, asukkaille ja ulkopuolisille asiakkaille sekä vastaa OmaKylä Vuolenkosken markkinoinnista. Aluksi toiminta keskittyy uuden Koskenrannan kaava-alueen kehittämiseen, kyläkeskuksen ja uusien asuntojen suunnitteluun sekä uusien palvelujen kehittämiseen elinkeinotoimintaa aktivoimalla. Lisäksi Omakylä Vuolenkoski Oy on käynnistänyt erillisen hankkeen kestävän kehityksen mukaisen energiavision ja -ratkaisujen toteuttamiseksi kylään.

Ykkösvaiheessa on myynnissä 9 omakotitalotonttia.

Yhtiön esittelykalvot voit ladata tästä.

Lisätietoja www.omakylävuolenkoski.fi.

   
   
   
   
   
   


Yhteystiedot:

Omakylä Vuolenkoski Oy
Herrojentie 13
19160  HUUTOTÖYRY
omakyla (ät) vuolenkoski.fi

 

Tiedostoja:
Vuolenkoski Asemakaavamerkinnät ja määräykset.pdf
Vuolenkoski_Havainnekuva.pdf
Vuolenkoski_asemakaava_selostus.pdf
Vuolenkoski_kartta.pdf
Vuolenkoski_rakentamistapaohje.pdf

Lisäksi Töyrynkuja katusuunnitelma on nähtävissä http://www.iitti.fi/ajankohtaista/757-toeyrynkujan-katusuunnitelmat.html