Kyläkeskus rakentuu aikataulussa – valttikorttina paikalliset tekijät

Vuolenkosken Kyläkeskuksen rakentaminen Vuolenkosken sataman yhteyteen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Perustukset valmistuivat keväällä, kesän aikana rakennettiin runko, asennettiin kattotuolit ja katolle pellit. Samalla Kyläkeskus sai ulkoverhouksen ja ikkunat.

Rakennuttamisesta vastaava kyläkehitysyhtiö Omakylä Vuolenkoski Oy on teettänyt töitä kaikin soveltuvin osin paikallisilla tekijöillä.

Tällä hetkellä Kyläkeskuksen timpurin töistä vastaavat kokeneet rakentajat Ismo Aho ja Raine Halmekoski. Molemmat ovat oman kylän miehiä.

- Tottakai tuntuu hyvältä olla täällä töissä, sanoo Halmekoski.

Heidän mielestään kaupan siirtyminen uusiin tiloihin on huippu juttu.

- On se vaan tärkeätä, sanoo Aho.

Aho ja Halmekoski ovat työntekijöinä yleishyödylliseksi rekisteröidyn ja kylän omistaman Omakylä Vuolenkoski Oy:n palkkalistoilla.

Lokakuussa rakennetaan väliseinät

Kuluvan kuun alkuun mennessä Kyläkeskuksen ulkoseinät ja katto oli eristetty. Sitä ennen sisäkattoon oli rakennettu ilmanvaihtokanavat.

Parhaillaan Aho ja Halmekoski levyttävät rakennusta sisältä. Ennen levytystä seiniin vedetään sähköjohdot. Siitä vastaavat paikalliset ammattilaiset Eero Paronen ja Anssi Siren.

Katto- ja seinäpintojen kittaamisesta ja maalauksesta vastaa niin ikään paikallinen yritys Maalausliike Turunen Ky.

Kyläkeskuksen rakentaminen on tuonut työtä paikallisille ammattiosaajille. Samalla paikallisuus tarkoittaa sitä, että tekijät ovat jo lähtökohtaisesti sitoutuneita Kyläkeskuksen valmistumiseen. Rahaa ja resursseja ei valu hukkaan, kun jokainen ymmärtää tekevänsä työtä yhteiseksi hyväksi. Näin palvellaan parhaiten Kyläkeskukseen sijoittaneita ihmisiä ja yhteistä tavoitetta kylän palvelujen parantamiseksi sekä elinvoiman lisäämiseksi.

Työtä johtaa kovan luokan ammattilainen, Riihimäellä kerrostaloja ja halleja rakennuttanut Jouko Sipilä. Hän antaa panoksensa talkoilla.

Työtä johdetaan määrätietoisesti.

Sipilä arvioi, että väliseiniä päästään rakentamaan lokakuun puolivälin tienoilla. Sitä ennen betonilattia vielä hiotaan ja se maalataan.

Rakennustöiden osalta valmista on tammikuun lopulla.

Tämän jälkeen kauppiaat pääsevät asentamaan hyllyjä, kylmälaitteita ja muita kaupan varusteita. Samalla kalustetaan kylän yhteisiä tiloja, joihin tulevat yhteinen ajanviettotila, kokoustila, toimistopalvelut, arkistoja sekä pienyrittäjien tila parturia ja hierojaa varten. 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi