Lavatanssien harjoitukset jatkuvat lauantaina, tervetuloa!

Toiveita on kuultu; maaliskuussa päästään harjoittelemaan lavatansseja!

Vuolenkosken Maaseutunaiset järjestävät lavatanssikurssin kahtena peräkkäisenä lauantai-iltapäivänä maaliskuussa kylämme Seuratalolla. Tansseina ovat valssi, foksi, fusku ja rokki. Kurssi on kaikille avoin, ei ennakkoilmoittautumista ja on mahdollisuus osallistua vain yhteen kertaan omien aikataulujen mukaan. Kurssille voi tulla parin kanssa tai sitten yksin katsoen, että löytyisikö harjoittelupari kurssilta. Ja Maaseutunaisten järjestämällä kurssilla perinteisesti kaffeet kera leivonnaisen.

Ohjaajana toimii heinolalainen kansantanssin opettaja, FolkJam-emäntä sekä Lavis- ja senioritanssiohjaaja Anne Virtanen, joka on meille tuttu jo Koko kylä liikkuu tapahtumasta. Päätyökseen hän on Jyränkölän Setlementti ry:n hoivapalveluissa palveluvastaavana, mutta vapaa-ajallaan ohjaa erilaisia tanssi- ja liikuntaryhmiä Heinolassa. Tavoitteena on, että ryhmässä kaikki niin oppimisen kuin myös tanssin iloa. Opituilla taidoilla voi nauttia sitten tulevana kesänä tanssillisista sukujuhlista tai lähteä tanssilavoille pyörähtelemään.

Lavatanssikurssi Vuolenkosken Seuratalolla (Vuolenkoskentie 1231A)

La 18.3.  Klo 14.00 - 15.30

- tansseina: valssi, foksi, fusku ja rokki
- hinta 10 €/ kerta hintaan sisältyy ohjaus ja iltapäiväkahvit leivonnaisen kera.
- ei ennakkoilmoittautumista
- kurssi kaikille avoin
 
Olet lämpimästi tervetullut!

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella alkaen 25. tammikuuta 2024 aina torstaisin joka toinen viikko,
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry