Neljä hoota, hymy herkässä ja saparot heiluu!

Tässä kerhossa pääsee tyttöytyvoima jylläämään eikä muutes ole tekemisenpuutetta. Vuolenkosken HöpöHassuiksi itseään tituleeraava 4H-kerho saa Seuratalon nurkat tutajamaan. Tämä johtuu tyttöenergian pursuamisesta ikkunanpuitteita pitkin kattoparruihin ja takaisin. Energian alkulähteenä on mietintämyssyyn mahtumattoman suuret ideat ja lapsen nauru. Sellainen nauru, jota ei tarvitse yhtään houkutella hersymään.

Kerholaisilla on paljon suunnitelmia ja kaikki toteutetaan. Tietysti. Mitä iloa suunnittelusta olisi, jos jäisi toteutusta vaille. Monipuolinen ja itse ideoitu toiminta onkin ryhmäläisten mielestä harrastuksen juju, joka on kutsunut saparopäitä luokseen jo useamman vuoden ajan. Askartelut, nyyttärit ja ulkoleikit ovat superkivaa teksää eikä toiminnasta puutu yllätyksellisyyttäkään. Kerhon ohjaaja Linda Ranta sai maanantaina osakseen lasten järjestämät yllätysnimipäiväjuhlat onnittelukortteineen ja herkkuineen. Seläntakanasuunnittelu oli toteutettu koulussa ja juhlat olivat onnistuneet.  ”Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana.”

Kiherryksen vallassa on tyttöjä eskareista nelosluokkalaisiin ja mikä hienointa, iällä ei kerhossa ole väliä. Pienet ja isot mahtuvat kaikki samaan aivoriiheen, kun päätetään ryhmälle nimeä tai kevätretken kohdetta. Nimiprojektia lähdettiin avaamaan reippaan Hoovetoisesti. Aivomyllytys eteni Hyvyys-Harkinta-Harjaannus-Hyvinvointi –teeman kautta HöpöHassuihin eikä Vuolenkosken kotimaaperää unohdettu kerhon virallisessa nimitysproseduurissa.

Kevätretkisuunnittelu tempautui samalla lennokkuudella keskusteluun eikä keretty nauraa kuin kolmesti, kaataa yksi mehumuki ja haaveilla vaahtokarkkien grillauksesta, kun eläinrakas tyttökööri jo päätti kutsua itsensä strutseja ja ”niitä hirveen erikoisia sinisiä kanoja” katsomaan. Että täältä tullaan Kilkkilä!

 

 

Vuolenkosken 4H-kerho kokoontuu Seuratalolla maanantaisin kello 15.30-17.00. Kevätkausi jatkuu toukokuun puoleen väliin asti, joten nyt kaikki hymyherkät eskarit – 6. luokkalaiset mukaan toimintaan! Lisätiedot ohjaaja Linda Rannalta: p .050 326 9196 ja Pohjois-Kymen 4H-yhdistyksen verkkosivuilta: http://pohjoiskymi.4h.fi/.

 

 

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan uusittuun Kyläkeskukseen ja kyläkauppaan sekä uusiin mutta tuttuihin kyläläis-M-kauppiaisiin tammikuussa 2024.
 
Kyläneuvonta: 044 788 7878
 

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 
Hieroja, jalkahoitaja Minna Kangassalo palvelee Kyläkeskuksella
ajanvaraus p. 040-7411125 soittamalla tai viestillä.
 
Parturi-kampaaja Tiina Airanne palvelee Kyläkeskuksella parittomilla viikoilla torstaisin
ajanvaraus 045 1140401 soittamalla tai viestillä.
 
 
Yhteystiedot:
Kyläpiste 044 788 7878
Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry