Naistenpäivän ilta täynnä ihania kertomuksia maukkaan lähiruoan äärellä!

Viime vuoden tapaan juhlistettiin kylällä Naistenpäivää huristelemalla reissuun kylän emäntien ja tyttärien kesken! Tällä kertaa matkamme suuntautuikin Lahteen, Koiskalan kartanoon. Koiskalan entiseen meijeriin kunnostetussa juhlatilassa meitä oli vastassa tilan isäntäväki, Pauliina ja Kalle. Kalle kertoikin meille hyvin seikkaperäisesti tilan historiaa, joka sijoittuu jo 1650-luvulle. Näitä pitkiä perinteitä jatketaan tänä päivänäkin nykyisen isäntäväen toimesta. Koiskalan kartono toimiikin nykyään luomutilana, jonka lisäksi kartanon suuresta navesta löytyy liki parisataa suomenlammasta. Lisäksi tilalla viljellään viljoja, palkokasveja ja vihanneksia, joita on mahdollista kartanon omasta tilapuodista ostaa. Tämän lisäksi isäntäväen arkeen kuuluu tilan liki 25 rakennuksen kunnostaminen, matkailutoiminta, tapahtumien järjestäminen ja tuotteiden jatkojalostaminen. Isäntäväen kertoessakin hymyssä suin, iloisen leppoisasti työntäyteisestä arjestaan kartanolla, meidän nauttiessamme runsasta ja maukasta ateriaa hämmentyneinä kertomuksia kuunnellen ja ihmetellen. 

Naistenpäivän iltamme oli siis tunnelmallinen, täynnä hauskoja ja mielenkiintoisia tarinoita, herkullisesta lähiruokapäivällisestä puhumattakaan! Kiitos Pauliina ja Kalle, iltamme oli ikimuistoinen!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi