Vuolenkosken kylänraitin liikenneturvallisuus paranee

Syksyn aikana ELY-keskus parantaa kylän keskustan liikenneolosuhteita. Tulossa on suojatie Salen kohdalle, väliaikainen nopeusvalvontataulu, 50km/h nopeusrajoitus, hidastemaalaukset ja -tolpat.

Vuolenkosken raitin kulkijoiden turvallisuus parani oleellisesti, kun kevytväylä valmistui vuonna 2000. Kylälle oli lupailtu jo vuosikymmeniä uutta painorajoittamatonta siltaa Kymijoen ylle. Silta valmistui vuonna 2006, sen myötä myös raskas rekkaliikenne ryhtyi käyttämään Vuolenkosken reittiä päiväsaikaan. Sillan valmistumisen myötä asetettiin 40km/h nopeusrajoitus, sekä tien varrelle laitettiin punaisia kavennustolppia ja punaisia tiemaalauksia. Näillä oli tarkoitus saada nopeudet laskemaan ja välttää hidastetöyssyjen rakentaminen tiehen.

Kylällä on huomioitu raskaan liikenteen voimakas kasvaminen ja samalla myös runsas ajoneuvoliikenne. Lisäksi runsaat ylinopeudet ovat saaneet huomiota, mutta myös kylän keskustan ongelmakohdat joihin on toivottu kylältä parannuksia. Onneksi mitään suurempia onnettomuuksia ei ole tapahtunut.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteuttaa tällä hetkellä syksyn saakka nopeusvalvontaa Salen kohdalla olevalla nopeustaululla. Taulu rekisteröi liikennemäärät, mutta myös ajoneuvojen nopeudet. Alueella on 40km/h nopeusrajoitus. Taulu näyttää nopeudet 60km/h saakka.

Lisäksi ELY on päättänyt laskea sillalta päin kylälle tultaessa 60km/h nopeuden 50km/h:ksi. Myös Salen kohdalle toteutetaan suojatie jonkinlaisella kompromissiratkaisulla. Tarkoitus saada tien ylitys turvalliseksi. Kuitenkin niin, että Salen toiminnalle ei aiheudu haittaa. ELY uusii myös punamaalauksilla olevia tienpintoja, sekä hidastetolppia. Tiehen tehtäviä hidastetöyssyjä ei tehdä.

Näiden ratkaisuiden tarkoituksena on saada kylänraittia turvallisemmaksi, niin jalankulkijoiden kuin muidenkin tielläliikkujien hyödyksi. Toivommekin hidastamaan vauhtia ja nauttimaan kylänraitin kauniista maisemista. Tai miksi et pysähtyisi joissain kylän kahviloissa ja palvelupisteissä

Ennakoimalla riskit olemme askeleen edellä! Turvallista kesää toivottelee Vuolenkosken Kylä !

#KevytVäylä #VuolenkoskenKylä #Vuolenkoski #VuolenkoskenKoulu #Koululaiset #Lapset #VuolenkoskenKyläyhdistys #KyläTurvallisuus

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733