Turinatuvassa tutustutaan Iitin merkkihenkilöihin ensi maanantaina

Ensi viikon maanantaina onkin mielenkiintoinen päivä luvassa Turinatuvassa. Iitin kotiseutuyhdistyksestä saapuu muistelukerhon niin sanotuksi emännäksi Eila Metsäpelto alustamaan keskustelua ja kertomaan Iitin merkkihenkilöistä. Luvassa on muun muassa kertomuksia lehtori, filosofian maisteri Aino Vallista, joka työskenteli muun muassa äidinkielen opettajana ja tuli tunnetuksi synnyinseutunsa, Iitin murteen sanakirjan kerääjänä ja kokoajana. Aineistosta syntyi Iitin ja Jaalan sana- ja perinnekirja. Toinen keskustelun aihe tulee olemaan Antti Törneroos eli runoilijanimeltään Tuokko, joka syntyi Koskenniskassa 1835, joka tuli tunnetuksi muun muassa näytelmien ja oopperoiden suomentamisesta. Tämä arvokas työ oli osaltaan edistämässä suomalaisen teatterin ja oopperan kehittymistä. Esimerkiksi Suomalaisen teatterin ensimmäinen esitys vuonna 1872 oli Tuokon laatima kuvaelma. Ei pidä myöskään unohtaa Sitikkalassa syntynyttä Anders Johan Sjögreniä, jonka kielellisen lahjakkuuden huomasi paikallinen papisto jo nuoruudessa. Luvassa on siis mielenkiintoisia juttuja kotikuntamme Iitin merkkihenkilöistä, joten lämpimästi tervetuloa Turinatupaan kuulemaan ja oppimaan lisää kotipitäjästämme!

Maaliskuun Turinatupa maanantaina 19.3. klo 13 Kyläpisteellä.

Tervetuloa! Ota ystäväsikin mukaan!

 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733