Liikunnan ilosanomaa Turinatuvassa tiistaina

Tulevana tiistaina Turinatuvassa onkin luvassa liikunnan ilosanomaa osana kokonaisvaltaista hyvinvointia, kun kunnan liikunnanohjaaja, oikea energiapakkaus ja olympiahopeamitalisti Sanna Sten on vieraanamme. Tällä kertaa kannattaakin varata mukavan rennot vaatteet päälleen, sillä kevyttä tuolijumppaa on alkuun. Mitä muuta mukavaa Sanna onkaan vierailulleen keksinyt, selviää sitten tiistaina! Kahvittelun lomassa on myös mahdollista Sannan ansiokkaasta urheilu-urasta kysellä ja jutella, joten mielenkiintoinen kerta Turinatuvassa luvassa!

Turinatupa kokoontuu yleensä maanantaisin (näin pääsiäisen jälkeen poikkeuksellisesti tiistaina) kello 13 Kyläpisteellä. Parillisina viikkoina valmis teema ja Paula paikalla. Parittomilla viikoilla väen omia aiheita ja kyläpisteen isäntä keittää maukkaat kahvit. Kuukauden viimeinen maanantai seurakunnan järjestämä Seurakuntapiiri Vuolenkosken seurakuntakodilla.

 

Kevään 2022 ohjelma:

ti 19.4. Iitin liikuntapalvelut / Sanna Sten

ma 25.4. Seurakuntapiiri

ma 2.5. Mölkky-ottelu

ma 30.5. Seurakuntapiiri

Toukokuussa 24.5. kevätretki Huhdasjärvelle Pihkahoviin tutustumaan, josta tarkemmin vielä lähempänä. Retki kaikille avoin ja alustavasti voi Paulalle jo ilmoittautua.

 

Olet lämpimästi tervetullut mukaan! 

Järj. Kyläpisteen väki ja Paula Ahonen (paula.ahonen@vuolenkoski.fi tai 050-5642671)

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733