Kuntoklubi, Nuokku ja Into-kerho Seuratalolla

Vuolenkosken Maaseutuseuran hoitamalla Seuratalolla järjestetään aktiivista toimintaa syksyn ja talven ajan. Luvassa on niin kuntoklubeja eri-ikäisille kuin toimintaa nuorille ja lapsille. Seuratalo on saanut omakseen myös laadukkaan pianon, joten soittamaan haikailevat voivat ottaa yhteyttä Maaseutuseuraan jos vaikka pianotunteja haluaisi itselleen järjestää perinteikkäässä kylärakennuksessa.

Nuorisoillat järjestetään Seuratalolla aina perjantaisin kello 18–21. Nuokulla on pelejä ja kivaa tekemistä porukassa. Mukana on myös aikuisia kylältä valvomassa ja pitämässä seuraa.

Into-kerhossa eli Iitin Nuoret Taiteenopiskelijat –kerhossa pääsevät koululaiset tekemään taidetta keskiviikkoisin 18–19.30. Myös yläkoululaiset ovat tervetulleita joukkoon.

Kuntoklubit: tiistaisin kello 18–20 järjestetään miesten ja vapaapalokuntalaisten kuntoklubi. Torstaisin kello 16–18 pidetään klubi senioreille ja heti perään kello 18–20 pääsevät naiset jumppaamaan. Kuntoklubin syyskausimaksu on 20 euroa ja maksulipukkeen löydät paikan päältä. Klubilla voi käydä muutaman kerran kokeilemassa, että riittääkö into koko syksyn ajaksi ennen maksun suorittamista. VPK:n jäsenet voivat osallistua klubiin ilmaiseksi.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733