Pieksamäen väkeä

Pieksämäen kylien edustajia kävi kylässä

Lauantai 25.10. toi huiskeen eteläsavolaista, lämmintä ja iloista mentaliteettia, kun reilu parikymmentä Pieksämäen kylien ja niiden lähialueiden aktiivitoimijaa vieraili Vuolenkoskella. Vieraat olivat kiinnostuneita Valtakunnallisen Vuoden Kylän 2014 aikaansaannoksista ja toiminnantavoista.

Yhteinen kylätoimintaan ja sen esille nostamiseen tähtäävä päivä alkoi jo ennen klo 12, kun Vuolenkosken Maaseutunaiset olivat laittaneet pöydän koreaksi vieraillemme. Yhteisen lounaan jälkeen suunnattiin heti itse asian äärelle, sillä päivää siivittivät monet erilaiset aihepiirit. Kevyen liikenteen väylä -hanke, kyläalueen vilkas seuratoiminta, joista esimerkkinä kuultiin Aito Taimenesta, nuoren polven osallistuminen ja vastuun jakaminen, Vuolenkosken koulu, Omakylä Vuolenkoski, OmaVerkko-projekti sekä kuntayhteistyö kirvoittivat keskustelua erillisten alustuksien jälkeen. Iltapäivällä piipahdettiin kyläkierroksella, jotta vieraat pääsivät näkemään kyläalueen keskeisimpiä paikkoja sekä Koskenrannan kaava-alueen. Vieraiden paluubussi starttasikin kotimatkalleen vasta kuuden jälkeen; niin vilkas ja puheensorinainen yhteinen päivämme oli. 

Todettakoon, että lauantaiset vieraamme olivat todella kiinnostuneita, ja heillä oli rutkasti intoa kyläasioiden kehittämiseen. Toivommekin vuolenkoskelaisen viestin kuljettaneen kannustavaa myötätuulta sinne Etelä-Savoon, sillä ainakin vuolenkoskelaisille päivä oli oikein mainio ja antoisa. 

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733