Tasan kuukausi enää..

Tasan kuukausi enää, kunnes kylän oman joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa!

Nyt eletään jännittäviä aikoja! Vaikka sää ei vielä anna vihjeitä tai mielikuvia joulusta, on mukava pieni jännitys ja kihelmöinti sekä ajatukset kyläläisillä, niin perheen pienemmillä kuin vanhemmillakin jo joulussa! Tätä ovat edesauttaneet kotien postilaatikoihin tupsahtaneiden lelukuvastojen, kauppoihin ilmestyneiden houkuttelevien joulusuklaiden ja - valojen lisäksi myös kylällä ihka ensimmäistä kertaa järjestettävä elävä joulukalenteri. Ideoita ja ehdotuksia luukkuihin tuli runsaasti kyläläisiltä, seuroilta, yhdistyksiltä, yrityksiltä ja yhteisöiltä eli moni kyläläinen on mukana tavalla tai toisella näiden salaperäisten luukkujen puuhasteluissa. Tästä tulee toden totta kylämme yhteinen joulunodotus!

Mitä tapahtuu, milloin ja missä, ei siitä vielä sen enempää.. Se selviää aina jokaisena aamuna isojen luukkujen avautuessa kylällä sekä Virran, kylän nettiportaalin joulukalenterista. Se voidaan kuitenkin jo paljastaa, että luukkuja kerääntyi niin paljon, että joulukalenterimme on siinäkin mielessä ainutlaatuinen, että luukkuja on yhteensä 26 kappaletta! Kylän joulunodotus alkaa siis jo ensimmäisenä adventtina sunnuntaina 30.11.

Olkaamme kuulolla ja silmät auki. Kalenteritytöt pitävät kyläläiset ajan tasalla yhteisestä joulunodotuksesta. Virtaan joulukalenteri ilmestyy marraskuussa jo hyvissä ajoin. Ja tietenkin tonttujahan on jo nähty Kymen molemmilla puolilla. Erityisesti viikonloppuisin on punapukuisia hahmoja havaittu metsien ja peltojen liepeillä. Ollaan siis kiltisti!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733