Järvimaisema

Kaikille avoin kesäisen tapahtuman suunnittelupalaveri ma 26.1.

Tammikuun tuiskeiden keskellä kylällä suunnataan ajatuksia jo tulevaan kesään ja tuleviin tapahtumiin. Valtakunnallisen vuoden kylä 2014 -valinnan kunniaksi on päätetty tänä vuonna järjestää Vuolenkosken kyläyhdistys ry:n toimesta kesäinen tapahtuma Vuolenkosken urheilukentällä. Tällä tietoa suunniteltu ajankohta on heinäkuun loppupuoli, mutta tarkempi ajankohta tullaan lyömään lukkoon seuraavassa suunnittelupalaverissa, joka pidetään Kyläpistellä maanantaina 26.1. klo 18.

Kyläyhdistys kutsuukin nyt kaikkia aiheesta kiinnostuneita yhteisen suunnittelun pariin. Kesäinen tapahtuma tullaan pitämään lähiruoka-teemalla. Tapahtuman yhteyteen on myös kaavailtu jonkinlaista Suomen ennätysyritystä. Vaikka kyläyhdistys toimiikin kattojärjestönä ja tapahtuman pääjärjestäjänä, tullaan tapahtumassa jällleen kylän tyyliin tarvitsemaan useamman seuran ja talkoolaisen apuja yhteisen tapahtuman ponnistamiseksi. Tarkoitus onkin jakaa selkeitä vastuu-alueita, joiden avulla suunnittelua saadaan kevään aikana vietyä eteenpäin ja käytännön toimia edistettyä.

Tapahtumaa on tarkoitus markkinoida runsaasti jo kevään 2015 aikana.

Tervetuloa siis aivoriiheen ja keskusteluun. Keväämmällä ja itse tapahtuman kynnyksellä jokaista talkoolaista tarvitaan taas, joten pidetään toisemme kuulolla tapahtuman edistymisestä.

Terveisin Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733