Iitin määrä päättää Vuolenkoski Areenan käytöstä joulukuussa

Neuvottelut Vuolenkosken liikuntahallin käytöstä jatkuvat Iitin kunnan kanssa. 
 
Erilaiset liikuntaryhmät ovat jo aloitelleet toimintaansa uudessa liikuntahallissa. Sen sijaan kysymyksiä on herännyt kuntosalin käytöstä sekä siitä kuinka liikuntasaliin pääsee liikkumaan oman aikataulun mukaan. 
 
Kyläyhdistys on tehnyt kuntaan ratkaisuehdotuksen. Ratkaisuehdotuksen tekemistä edelsivät neuvottelut, joita Vuolenkosken kyläyhdistys kävi Iitin kunnan kanssa syyskuussa ja lokakuussa.
 
Ehdotuksessa kyläyhdistys ottaa täyden hoitovastuun liikuntapaikan ylläpidosta ja maksaa kootusti kaikkien kyläläisten liikkumisen hallissa vuosittain kuntaan. 
 
Jos ehdotus toteutuu, voi kyläläinen hankkia kyläyhdistykseltä elektronisen kulkuluvan, jolla pääsee liikkumaan Vuolenkoski Areenassa.
 
Idean tarkoituksena on mahdollistaa liikunnan harrastaminen mahdollisimman joustavasti ja monipuolisesti Vuolenkoski Areenassa, niin kuntosalilla kuin liikuntatilassa. 
 
Vielä hetken aikaa joudumme odottamaan virallista tietoa käyttökuviosta. Päätös Vuolenkoski Areenan käytöstä tehdään kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa. Lautakunnan on määrä käsitellä asiaa joulukuussa. 
 
Ennen päätöksen selviämistä ja käyttökuvioasian ratkeamista, on Vuolenkoski Areenassa mahdollista liikkua. Vuolenkosken kyläyhdistyksellä on tällä hetkellä käytössään muutama ovikortti halliin. Yksi niistä on kyläpiste-emäntä Pauliinalla. Korttia voi häneltä käydä lainaamassa kyläpisteen aukioloaikoina tai soittamalla Pauliinalle 044 788 7878.
 
Tiedotamme käyttökuviosta välittömästi Vuolenkosken virrassa, kun asiasta saadaan lisätietoa. 
 
Lisätietoja aiheesta:
kyläyhdistyksen pj.
Eero Paronen
0400659877

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733