Kyläkirkon juhlavuoden juhlallisuudet saivat arvoisensa alun Nina Åströmin konsertin merkeissä

Koskenniskan Kyläkirkon 100-vuotisjuhlallisuudet saivat arvoisensa juhlallisen, mutta samalla kuitenkin lämminhenkisen ja kotoisan alun viime sunnuntaina Nina Åströmin konsertin merkeissä. Aivan kuten artisti itse oli aikaisemmin kuvaillut Kylälehden haastattelussa konserttia yhteiseksi hetkeksi, niin kaunis ja juhlallinen yhteinen hetki konsertti totta tosiaan oli, jossa saimme kuulla niin vanhoja tuttuja, perinteisiä hengellisiä lauluja niin kuin myös uudempaa tuotantoa. Nina bändeineen otti  yleisönsä lämminhenkisesti ja tuttavallisesti vastaan. Oli tunne kuin he olisivat jo aikaisemmin konsertoineet Kyläkirkollamme. Toivotaankin, että pääsemme kuulemaan heitä myös tulevaisuudessa Kyläkirkkomme salissa.

Konsertin juonsivat kylän puolesta Maarit ja Markus Munne. Konsertin jälkeen Kyläkirkon kirkkotoimikunta oli loihtinut maittavat konserttikahvit, joita pääsi nauttimaan lämpöisessä aurngon paisteessa myös kirkon pihamaalla. Konsertin ja juhlavuoden järjestelyjä on ollut tukemassa Kymenlaakson kulttuurirahasto apurahan muodossa.

Lämmin kiitos vielä Ninalle bändeineen kuin myös kirkkotoimikunnalle järjestelyistä!

 

Kyläkirkon kesä jatkuu seuraavaksi Kesäkirkolla sunnuntaina 21.7. klo 13 sekä elokuussa 11.8. klo 15 seuraavalla juhlauvuoden konsertilla, jolloin Pekka Laukkarinen ja Matti Laitinen tulevat kirkolle konsertoimaan. Lämpimästo tervetuloa!

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Tervetuloa tutustumaan upouuteen, maaliskuussa 2021 avattuun Kyläkeskukseemme!

 Kyläneuvonta: 044 788 7878

Liikuntahallikorttien uusiminen

Areenan kortin voit uusia lähettämällä uusimispyynnön ja nimesi, jolla kortti löytyy järjestelmästä osoitteeseen:

areena@vuolenkoski.fi tai soittamalla numeroon: 044 788 7878

 

Hieroja Liisa Kuoppamäki palvelee Kyläkeskuksella parillisina viikkoina tiistaisin ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi

 

 Parturi-kampaaja Sini Susanna sopimuksen mukaan. Ajanvaraus: 044 988 2733