27.11. ensimmäinen adventti

27.11. Joulukalenterin avaus:

Jouluun oli vain kaksi viikkoa aikaa, kun Joulupukki eräänä iltana palasi pitkän ja touhukkaan työpäivän jälkeen kotiin Joulumuorin luo. Tontut ja pukki olivat työskennelleet taukoamatta, jotta kaikki olisi valmista h-hetkeä varten. Paljon oli kuitenkin vielä tehtävää ennen kuin hän poroineen pystyisi jouluna ilahduttamaan ihmisiä ympäri maailmaa.

Joulupukki istahti lempinojatuoliinsa ja katsoi kun takassa rätisi iloisesti tuli. Se lämmitti ja loi tunnelmaa huoneeseen, mikä tuntui ihanalta kylmän pakkaspäivän jälkeen. Tämä oli hänen lempihuoneensa talossa. Miksikö? Koska täällä oli hänen kaikki aarteensa, jotka muistuttivat häntä kaikista hänen reissuiltaan ympäri maailmaa. Osan hän oli löytänyt, toiset saanut tai ostanut matkoillansa.

Takan tuli lämmitti Joulupukin kohmeisia varpaita, kun hän istui lempinojatuolissaan muistelemassa kaikkia niitä ihania hetkiä, joita hän oli vuosien saatossa saanut kokea. Niin ihania muistoja ja tavarat tässä huoneessa toivat nuo muistot elävästi mieleen. Joulua kun juhlitaan eri maissa eri tavalla ja myös häntä, Joulupukkia. Yhdysvalloissa hän on punaisiin pukeutuva Santa Claus, Itävallassa Nikolaus ja Ruotsissa Jultomten, mutta ei ole väliä millä nimellä häntä kutsutaan tai miten häntä juhlitaan eri maissa, tärkeintä on, että jouluna perheet ja läheiset kokoontuvat yhteen viettämään aikaa ja nauttimaan kiireettömyydestä. Sillä sitähän joulu on, yhdessäolon aikaa, missä tahansa päin maailmaa oletkaan.

Ja näihin mietteisiin Joulupukki nukahti lempinojatuoliinsa, odottaen, että taas tänäkin jouluna hän pääsee ilahduttamaan ihmisiä ympäri maailmaa ja tuomaan joulun iloa jokaiseen kotiin. Kenties tänäkin vuonna, hän löytäisi jonkun ihanan muiston, jonka hän voisi liittää kokoelmaansa.

 

Koko kylän yhteinen joulunavaus tänään klo 17

Olet lämpimästi tervetullut elävän joulukalenterimme joulun avaukseen vanhalle palotallille ensimmäisenä adventtina 27.11. klo 17. Teemana on kansainvälisyys, niin mitä vanhan palotallin ovien takaa paljastuukaan, se selviää tuolloin! Paikan päällä jouluinen herkkukanttiini ja Tonttu Töpsykän tietojen mukaan myös itse Joulupukki on saapumassa paikalle. Nähdään palotallilla!

 
25.12.2023
23.12.2023
22.12.2023
20.12.2023
19.12.2023
19.12.2023
18.12.2023
17.12.2023
16.12.2023
14.12.2023
14.12.2023
12.12.2023
12.12.2023
11.12.2023
10.12.2023
09.12.2023
08.12.2023
07.12.2023
06.12.2023
05.12.2023
04.12.2023
03.12.2023
02.12.2023
01.12.2023

Joulunajan tapahtumat kylällämme 2023

Kylän joulunajan tapahtumat löydät yllä olevasta tiedotteesta. Sieltä löytyykin monenmoista mukavaa yhteistä hetkeä joulun odotukseen!

Yhteystietomme

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi