30.11.

30.11. Joulu Iso-Britanniassa:

Tanja kertoo miten hän viettää joulua Glasgow'ssa Skotlannissa. Jouluperinteeseen liittyy hauskat paukkukaramellit sekä jo joulukuun alussa koristeltavat joulukuuset.

 

Koululaisten kertomuksia Joulupukin matkoista: 

Joulupukki Saksassa

Kun minä Joulupukki olin Saksassa, sain tietää, että siellä kaikki ovat yleensä joulut perheen kanssa. Saksalaiset käyvät kirkossa jouluna. Minä pääsin yhden perheen kanssa syömään jouluaterian ja sain tietää, että kinkun sijasta Saksassa on hanhi tai karppi. Sain myös tietää muita suosittuja saksalaisia jouluruokia kuten stolle, perunasalaatti, fondue, makkara ja raclette. Perheeltä sain myös tietää, että Saksassa erilaisten piparkakkujen ja keksien tekeminen on suosittua jouluna. Saksassa syödään jouluateria vasta joulupäivänä ja jouluaattona syödään normiruokaa. Näin siellä hienoja joulukoristeita, näin kynttiläkaaren, savu-ukon, joulupyramidin ja kaivosmiesfiguurin. Sitten sanoin perheellä hei hei ja lensin reelläni saksalaisille joulumarkkinoille. Löysin sieltä miehen. Kysyin häneltä markkinoista. Hän sanoi, että markkinat ovat melkein joka kaupungissa. Markkinat alkavat yleensä kuukausi ennen joulua. Frohe Weihnachten!

25.12.2022
24.12.2022
23.12.2022
22.12.2022
21.12.2022
20.12.2022
19.12.2022
18.12.2022
17.12.2022
16.12.2022
15.12.2022
14.12.2022
13.12.2022
12.12.2022
11.12.2022
10.12.2022
09.12.2022
08.12.2022
07.12.2022
06.12.2022
05.12.2022
04.12.2022
03.12.2022
02.12.2022
01.12.2022
30.11.2022
29.11.2022
28.11.2022

Joulunajan tapahtumat kylällämme 2022

Kylän joulunajan tapahtumat löydät yllä olevasta tiedotteesta. Sieltä löytyykin monenmoista mukavaa yhteistä hetkeä joulun odotukseen!

Yhteystietomme

Elävä joulukalenteri

Avoinna joulukuun ajan vanhalla palotallilla

Vuolenkoskentie 1196

19160 Huutotöyry

Yhteys kalenterityttöihin:

joulukalenteri@vuolenkoski.fi