Tmi PT Jonna Hiljanen

Kyläalueen ammattiosaaminen ja yritystarjonta on jälleen laajentunut hyvinvoinnin ja liikunnan saralla. Nyt on nimittäin mahdollista saada yksilöllistä valmennusta niin liikkumiseen, ravintoon kuin myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ihan kotikonnuilta!

Pitkänlinjan liikuntataustan omaava ja personal trainer Jonna Hiljanen perusti oman hyvinvointiyrityksen Tmi PT Jonna. Yrityksen palveluihin kuuluvat niin kaikenikäisten ryhmäliikunnat, yksilö- ja pienryhmäohjauksetkin kuin myös kuntosali- tai kotitreeniohjelmien laatiminen asiakkaiden tarpeiden mukaan. Valmennuksessa voidaan keskittyä asiakkaan tarpeen mukaan esimerkiksi painonhallintaan, äitiys- ja raskausajan liikuntaan, ravitsemukseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tai vaikkapa ihan kuntosalilla toimimiseen. Myös erilaiset pienryhmävalmennukset sekä järjestöjen, kaveriporukoiden ja työyhteisön virkistyspäivät tai vaikkapa liikunnalliset polttaritkin ovat mahdollisia. Jonna kertookin pienryhmätoiminnasta esimerkkinä 10 hengen kahdeksan viikon starttivalmennuksen sisällyttäen ryhmätapaamiset ja yksilölliset ohjeistukset liikunnan aloittamiseen.

Jonnan kertoessa yrityksensä toiminnasta silmät sädehtien, hymyissä suin. Ei ole epäilystäkään, etteikö tämä nuori nainen olisi oikealla tiellä. Vaikka yritystoiminnan pyörittäminen toteutuu oman työn ohella, ei Jonna sitä koe raskaaksi vaan päinvastoin. Liikunta, hyvinvointi ja ihmisten auttaminen antaa energiaa ja voimia itselle ja sitä hyvää oloa haluaa jakaa muillekin. Jonna onkin ollut pienestä pitäen liikunnallinen tyttö, joka kotona leikki-ikäisenä ohjasi muulle perheelle jumppaa kuulemma ihan sisarusten kyllästymiseen asti. Yleisurheilu on ollut lähellä sydäntä aina ja isä saikin ahkerasti kuskata tätä tarmokasta tyttöä kisoista toisiin. Peruskoulun jälkeen Jonna opiskeli Pajulahden yleisurheilun valmennuslinjalla lukion. Jo hyvin nuorana mukaan tuli kuntosaliharjoittelu, joka on kulkenut elämän varrella mukana tähän päivään asti. 2006 vuonna Jonna kävi kuntosaliohjauksen kurssin ja vuosina 2014-15 suoritti FAF- personal trainer -koulutuksen.

Liikunta ja oman hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti ovat lähellä Jonnan sydäntä, jotka antavat energiaa. Tätä hyvää fiilistä ja energiaa Jonna haluaa auttaa myös asiakkaitaan löytämään.

Valmentaja FAF Personal Trainer Jonna Hiljanen (Tmi PT Jonna) ptjonnah@gmail.com/ 0403022864

Yhteystiedot

Tmi PT Jonna Hiljanen
Jonna Hiljanen
045-2766146

Tagit

hyvinvinti, kuntosali, personal trainer